Kangas Matti – KAMU

Matti Kangas /vas:  Arvoisa puhemies! Suomella on paljon luonnonvaroja, joista ihmiset voivat nauttia muun muassa luonnossa liikkuessaan. Myös taloudellisesti hyväksikäyttäminen on mahdollista, vaikka kaikkea ei pidäkään uhrata talouden alttarille. Suomi on yksi suurimmista luonnonsuojelijoista, ja meillä onkin hienoja suojelualueita. Taidamme olla Euroopassa ykkösmaa luonnon suojelemisessa.

Metsämme ovat olleet tulolähteitä jo satoja vuosia ja tarjoavat hyötyä ja leipää aina tervanpoltosta lähtien. Olemme noudattaneet vastuullista metsänhoitopolitiikkaa periaatteella, että hakattujen puitten tilalle istutetaan uusi taimi. Näin ei suinkaan toimita kaikkialla maailmassa. Metsäteollisuuden puunjalostuksen lisäksi myös voimalat alkavat nyt käyttää enemmän puuta öljyn ja kivihiilen polttoa korvaamaan. Myös biopolttoaineita valmistavia tehtaita ollaan lisäämässä. Toivottavasti nämä investoinnit onnistuvat ja toimivat paperi- ja sellutuotannon yhteydessä niin sanottuna toisen sukupolven hankkeena. Myös biopolttoaineitten tuotannon pitää olla markkinavetoista, sillä verotuet eivät tässä pitkälle kanna. Täytyy pitää huoli, että voimaloihin menevän puun energiakäyttö ei uhkaa puunjalostusteollisuuden raaka-aineen hankintaa.

Jo kyselytunnin aikaan, jos näin voi sanoa, tuli ilmi, että täällä on kolme biovoimalahanketta UPM:llä, Stora Ensolla ja M-realilla ja Vapolla. Toivottavasti ne jäävät Suomeen, ettei niitä viedä muualle ja että yksi jäisi meille Keski-Suomeen. Se on minun ja varmaan ministerinkin toive.

Suomen bruttokansantuotteesta noin 40 prosenttia tulee viennistä, eikä tätä tasoa olisi voitu saavuttaa ilman korkeaa jalostusastetta.

Arvoisa puhemies! Nord Pool nostaa nyt sähkön hintaa, ja yleiseurooppalainen sähköpörssi tulee vähintään tuplaamaan sähkön hinnan. Tässä on vaarana se, että myös puun polttajilla riittää rahaa tulevaisuudessa ostaa myös selluksi jalostettavaa raaka-ainetta. Toivottavasti tämä hallitus turvaa teollisuuden puunsaannin, ettei metsäteollisuuden tarvitse täältä lähteä Etelä-Amerikkaan halvan puun perään.

Metsien kohdalla on muitakin epäkohtia, kuten rästiin jääneet ensiharvennukset. Metsät pusikoituvat, eikä näin puun kasvua saada turvattua. Näin ei saada sahatukkia, vanerikoivua sen paremmin kuin sellupuutakaan.

Valtava luonnonvara Suomessa on myös soissamme. Turpeen energiasisältö ylittää Norjan öljy- ja kaasuvarat. Turpeesta tuotetaan tälläkin hetkellä kunnallisissa vastapainevoimalaitoksissamme edullista energiaa ja ennen kaikkea sähköä. Nämä yhdistetyt voiman-, lämmön- ja sähköntuotantolaitokset ovat edullisin tapa tuottaa sähköä. Jos turvetta ei käytettäisi, ainoa, millä sitä voitaisiin korvata, on kivihiili ja nyt on aikomus myös polttaa puuta. Turvesoiden hyödyntämisessä on kuitenkin pidettävä huolta vesistöjen puhtaudesta. Nyt onkin huomattu, että suurimmat soilta tulevat päästöt johtuvat suometsien ojittamisesta eivätkä turpeen nostosta ja myös maataloudella siinä on oma osuutensa. Viimeiset tiedot kertovat, että turpeestakin voidaan ottaa hiilidioksidipäästöt jo talteen ja näin tekniikka turpeen polttoakin helpottaa ja vähentää siitä syntyviä päästöjä.

Arvoisa puhemies! Metsät ovat maallemme myös merkittävä matkailuelementti. Erityisesti Itä- ja Keski-Suomessa hyötyy metsiin suuntautuva turismi ja matkailukeskukset siitä, että meillä on luonnonsuojelualueita. Lisäksi Lappi on oikeastaan Euroopan viimeinen suuri harvaan asuttu erämaa. Metsien, ihmisten ja poronhoidon selviäminen pitää myös Lapin Lappina, ja tämä takaa mahdollisesti myös yhä lisääntyvää matkailukohteitten kysyntää.

Suomessa on mittavat vesivoimavarat, tuhat järveä ja on juomakelpoista vettä ja vesivoimaa. Mielestäni vaikka täällä on sitä arvosteltu, pitäisi valjastaa vesivoimaa lisää ja saada puhdasta säätövoimaa puhtaalle tuulivoimalle ja omasta maasta, ettei sitä tarvitsisi Norjasta ja muilta markkinoilta ostaa.

Suomi on noussut maailmankartalle nyt erityisesti malmien osalta. Tätä ei vielä 1990-luvulla osattu odottaa. Nyt Euroopan unionissa on määritelty kolme malmilaatuamme suorastaan elintärkeiksi resursseiksi ja toistakymmentä malmia nähdään tärkeänä. Täällä on kerrottu, että Talvivaaran kaivoksen yhteydessä on mahdollisuus saada uraania. Siinä olen ministerin kanssa samaa mieltä, että jos täällä on ydinvoimaloita ja täältä saadaan uraania, niin kyllä se silloin pitää kotimaasta hoitaa eikä vaan ostaa ulkomailta.

Mutta on häpeällistä, että suomalaiset eivät itse ole maaperäänsä tutkineet ja löytöjä tehneet. Yritykset ovat aina tulleet muualta, Australiasta asti. Mikäli kaikki suunnitellut hankkeet toteutuvat, voivat ne tarkoittaa jopa yli pariakymmentätuhatta uutta työpaikkaa. Tämä on hyvä. Mutta voitot kansallisten kaivannaisten osalta menevät kuitenkin ylikansallisten suuryritysten haltuun. Tätä ei voida pitää Suomen edun mukaisena.

Minäkin kuulutan tässä sen perään, kun ministeri Pekkarinen on ehdottanut, että kaivannaisiin keskittyvä valtion yritys pitäisi perustaa. Nyt vaan nopeasti perustamaan, että päästään sinne mukaan ja saadaan nämä suuret voitot Suomeen.