Nyt kun jokin aika sitten Elinkeinoelämän valtuuskunta esitti sellaisia lukuja, että Suomen vastuut ovat jo 89 miljardia euroa, kun otetaan mukaan Suomen Pankki ja EVM:n vaadittaessa maksettava pääoma, kysyisin arvoisalta valtiovarainministeriltä, miten suomalaisten perustuslailliset (Puhemies koputtaa) palvelut turvataan, jos kaikkein pahin vaihtoehto toteutuu.

Suomalaiset veronmaksajat eivät voi muuta kuin sivusta seurata, kuinka pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen toistamiseen vuoron perään tulevat Eurooppa-matkoiltaan, joilla allekirjoittavat toinen toistaan suurempia sitoumuksia, joskus ilman vakuuksia, toisinaan salaisia vakuuksia, mukanaan tuoden. On surullista seurata, kuinka kerta toisensa jälkeen suomalaisten veronmaksajien nimet on pantu muiden maiden velkapapereihin. Kyllä tulee kalliiksi tämä politiikka suomalaisille. Ja tämä kaikki sen vuoksi, että ministerit Katainen ja Urpilainen haluavat istua jossakin erinomaisessa ytimessä.

Elinkeinoelämän valtuuskunta on arvioinut, että vuoden 2012 lopussa Suomen maksimaaliset eurovastuut ovat olleet 89 miljardia euroa, kun mukaan otetaan Suomen Pankin kautta tulevat riskit ja EVM:n vaadittaessa maksettava pääoma. Nyt Suomen hallitus jälleen lisää suomalaisten veromaksajien vastuita noin 200 miljoonalla eurolla tällä kerralla.

Olen hyvin huolissani siitä, mitä tapahtuu, jos kaikkein pahin vaihtoehto toteutuu näiden kriisimaiden kohdalla. Kuinka Suomen valtio selviytyy perustuslaillisista velvoitteistaan omille kansalaisilleen? Tällä hetkellä Suomen valtion budjetin loppusumma on noin 54 miljardia euroa, ja kun sitä vertaa kokonaismaksimaalisiin vastuihin, 89 miljardia euroa, niin liki kahden vuoden budjetti on jo pistetty näihin vastuisiin. Mistä otetaan varat Suomen kansalaisten peruspalveluihin, jos pahin euroriski toteutuu? Tämä on suuri huoli.

Arvoisa herra puhemies! Joitakin saattaa jo kyllästyttää tämä jatkuva uutisointi eurokriisistä. Saattaa joku turtuakin näihin suunnattoman suuriin lukuihin ja jatkuviin paketteihin, joita yön hämärinä tunteina lyödään lukkoon kriisineuvotteluissa. Tämä kriisi on kestänyt jo kolme vuotta, ja uskon, että viimeistään sillä hetkellä kansalaisille tulee todellinen herätys, kun näitä riskejä aletaan realisoimaan.

Arvoisa puhemies! Verohallinnossa on uusi pääjohtaja, Pekka Ruuhonen. Hän uskoo hallinnon positiiviseen imagoon, sillä tämä positiivinen imago vaikuttaa siihen, miten ihmiset maksavat verojaan. Otan suoran sitaatin siitä, mitä pääjohtaja totesi tuoreessa haastattelussa: "Meistä on parasta, että ihmiset maksavat veronsa ajallaan, oikeansuuruisina ja oma-aloitteisesti."

Meillä Suomessa on kansalaisilla korkea moraali. Suurin osa kansalaisista haluaa hoitaa kaikki maksunsa ja muut velvoitteensa lakien mukaan täsmällisesti. Yleisesti meillä paheksutaan lainrikkojia. Olen huolissani siitä, kuinka kauan suomalaisten veronmaksumoraali säilyy korkealla tasolla, kun jatkuvasti hallitus leikkaa kansalaisten peruspalveluja, kiristää pienituloisten maksutaakkaa arvonlisäverojen, energiaverojen korotuksilla ja samanaikaisesti hallitus pönkittää heikkojen euromaiden talouksia.

Jos karenssiaikaa ei ole, voi uusi työnantaja tai toimeksiantaja välittömästi saada käyttöönsä siirtyvän ministerin virassaan saaman erityisosaamisen ja erityistietämyksen julkisen vallan toimenpiteistä, strategioista ja lähiaikojen suunnitelmista. Esimerkkeinä karenssijärjestelyjä käyttävistä maista mainittakoon vaikkapa Norja, jossa intressikonfliktin ollessa mahdollinen voidaan ministeriä kieltää 6 kuukauden ajan ottamasta työpaikkaa ja vuoden ajan tekemästä erityistehtäviä. Ranskassa karenssiaika on niin ikään 6 kuukautta, ja Espanjassa ministeri ei 2 vuoden aikana saa olla työssä yksityisessä yrityksessä, joka on suoraan yhteydessä hänen vastuualueeseensa. Isossa-Britanniassa ministeri voi pyytää erityisen toimikunnan kannanottoa siihen, voiko hän ottaa tarjotun tehtävän vastaan ennen 2 vuoden kulumista. Belgiassa on voimassa jopa 5 vuoden karenssiaika ministerin osallistumiselle sellaisten yritysten toimintaan, joille hänen toimikautenaan myönnetyn toimiluvan myöntämiseen hän on osallistunut. Euroopan unionissa komissaarilla on pääsääntöisesti 1,5 vuoden karenssiaika, joten meillä on hyviä esimerkkejä kansainväliseltä kentältä muista maista, joita voisimme täällä Suomessa hyödyntää.

Arvoisa puhemies! Siinä missä eturistiriitojen torjuntaan on maailmalla panostettu, on aihe meillä Suomessa jäänyt vähälle huomiolle. Tarvetta sääntelylle kuitenkin olisi myös meillä. Tapaukset, joissa ministerinpallilta siirrytään yhdessä yössä yritysmaailman lobbariksi saman toimialan sisällä, herättävät kiusallisia kysymyksiä päättäjien puolueettomuudesta. Samalla ne loukkaavat kansalaisten oikeustajua eivätkä ole omiaan lisäämään luottamusta poliitikkoja kohtaan. Tällaiset tapaukset ovat myös julkishallinnossa noudatettavan hyvän hallinnon lakisääteisen periaatteen kannalta erittäin kyseenalaisia.

Kuvatun tyyppisissä siirtymätilanteissa saattaa esiintyä myös maaperää korruptiivisia elementtejä sisältäville järjestelyille. Tällaisista esimerkkinä on se mahdollisuus, että ministerin toimintaan merkittävässä toimilupa- tai muussa lupa-asiassa saattaa vaikuttaa hänelle tarjottu tilaisuus siirtyä jatkossa korkeapalkkaisiin töihin lupa-asian edunsaajatahon palvelukseen.

Edellä kuvatun kaltaisten siirtymätilanteiden vaarat on kansainvälisesti tunnistettu New Yorkissa 31.10.2003 tehdyssä korruption vastaisessa Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksessa. Myös Suomi on hyväksynyt tämän sopimuksen ja sitoutunut sen periaatteisiin. Nyt käsiteltävänä olevan lakialoitteen tarkoituksena olisikin edistää tämän sopimuksen hengen toteutumista Suomessa saattamalla käytäntö vastaamaan sovittuja periaatteita.

Lakialoitteessa esitetään eturistiriitoja torjuvaa karenssiaikaa paitsi valtioneuvoston jäsenille myös tietyissä muissa korkeissa viroissa toimiville virkamiehille, sillä muiden muassa ministerien valtiosihteerit ja ministerien erityisavustajat saavat tehtävissään paljon merkittävää sisäpiiritietoa ja vaikutuskanavia.

Arvoisa puhemies! Toivon tämän lakialoitteen saavan eduskunnalta laajaa kannatusta ja toivon sen johtavan lainsäädännön muutoksiin. Näin karenssinormituksen puute lukuisine siitä heijastuvine epäkohtineen saataisiin korjattua ja samalla Suomen lainsäädäntö kehittyisi paremmin vastaamaan maamme kansainvälisten korruption vastaisten velvoitteiden mukaista oikeusvaltiollista tasoa.

Arvoisa puhemies! Lakialoitteeni sai kymmeniä allekirjoituksia, kun muutama kuukausi sitten sen jätin tänne eduskunnan hallintoon. On harmillista, että lakialoitteen käsittelyaikataulu venähti tällä tavalla pitkälle varsinaisesta täysistunnosta. Sen takia täällä ei ole kovin montaa kansanedustajaa kuulemassa tätä esittelyä. Mutta joka tapauksessa nelisenkymmentä kansanedustajaa sen allekirjoitti, ja tiedän, että he edelleen ovat kanssani samaa mieltä tämän lakialoitteen tärkeydestä, joten toivottavasti jossain vaiheessa näemme, että tämä lakialoite johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin hallituksen suunnalta ja saamme siihen liittyvän hallituksen esityksen ja asianmukaisen käsittelyn tässä eduskunnassa. Näin pystymme kaikki osallistumaan korruption vastaiseen toimintaan.

Ja kun äsken pidin esittelypuheenvuoron, niin otin siinä esille myös tämän New Yorkin sopimuksen, joka on tehty lokakuussa 2003. Siinä nimenomaan todetaan korruption vastaisesta yleissopimuksesta, että Suomi on tällaiseen mennyt, ja toivon mukaan jossain aikataulussa myös sitten toimeenpannaan ne sopimukset ja muutetaan lainsäädäntöä sillä tavalla, että Grecolla ja muilla kansainvälisillä elimillä ei ole huomautettavaa Suomen käytäntöihin.

Edustaja Jokinen tuossa totesi, että nämä karenssiajat (Puhemies koputtaa) voisivat olla kohtuuttomia ja kuka sitten maksaisi palkan, niin monissa muissa maissa järjestelmät on sitä varten luotu, (Puhemies koputtaa) voimme ottaa niistä mallia. Ja jos Suomessa esimerkiksi ministeri siirtyy karenssille, niin hän voi tulla takaisin hoitamaan kansanedustajan tehtävää puoleksi vuodeksi ja sitten sen jälkeen siirtyä vaikka elinkeinoelämän palvelukseen, ja siinä vaiheessa tämä sisäpiiritieto ei välttämättä enää ole niin tuoretta, kun muutama kuukausi on mennyt. Eli ongelma on nimenomaan siinä, että välittömästi siirrytään ministeritehtävistä yksityisen lobbausjärjestön palvelukseen, että lobbausjärjestö tulee saamaan sitä kautta sisäpiiritietoa, jota sen ei olisi tarpeellista saada.

Mutta lakialoitteeni tarkoitus on nimenomaan se, että ei välittömästi siirrytä vaikka ministerin tehtävästä yhdessä päivässä keskeisen etujärjestön lobbarin tehtäviin, koska ministerit saavat ja erityisavustajat ja valtiosihteerit ja monet muut keskeiset virkamiehet saavat virassaan sellaista informaatiota, jota ei ole hyvä viedä sitten yhteen lobbausjärjestöön. Sillä tavalla tämä karenssiaika, puoli vuotta tai vuosi, hälventäisi sitä aikaa, että tämä sisäpiiritietoisuus, ne tiedot, hieman vanhenisi, jos olisi tämmöinen jäähdyttelyaika. Ja tämä on käytössä monissa länsimaisissa oikeusvaltioissa, että siinä mielessä toivoisin, että tämä esitys johtaa toimenpiteisiin.

Olen aikaisemminkin kysynyt ministeri Kiurulta, onko hän ajatellut sitä, että voitaisiin rakentajien vastuuta lisätä sillä tavalla, että rakennusliikkeessä joku henkilö joutuu henkilökohtaiseen vastuuseen siitä työn laadusta, jota saavat aikaiseksi, ja voitaisiinko ajatella sitä, että vastuuajat muutettaisiin nykyisestä kahdesta vuodesta vaikka seitsemään vuoteen. Tällaisia takuuaikoja voidaan saada autoille, jotka maksavat 20 000 euroa, mutta sellaista takuuta ei voi saada kymmenen kertaa kalliimmalle (Puhemies koputtaa) asunnolle. Kysyisin: voidaanko näitä takuuaikoja pidentää?

Suomessa tehdään karkeaa bisnestä ihmisten perusoikeudella asumiseen. Meillä on yleishyödyllisiä yhtiöitä, yhteisöjä, jotka ovat siirtyneet raakaan bisneksentekoon. Esimerkiksi Vantaalla on tuoreita esimerkkejä VVO-kytkennöistä, tiettyjen poliittisten puolueitten ja poliittisten virkamiesten suhmuroinneista, jotka omalta osaltaan myös nostavat kustannuksia. On valitettavaa, että tällaista tapahtuu, ja ei vain Vantaalla, vaan sitä tapahtuu varmaan kaikissa suurissa kaupungeissa. (Markku Rossi: Edustaja Lindtmanko siellä suhmuroi?)

Asumiseen liittyvät kysymykset ovat keskeisiä kansalaisen elämään liittyviä asioita, ja erityisesti asumisen hinta-laatu-suhde koskettaa meistä jokaista omakohtaisesti. Vuosikymmeniä meille on kerrottu, kuinka suomalaiset haluavat asua omakotitalossa järven rannalla ja keskellä kaupunkia. Tämä ei kylläkään pidä paikkaansa nykyisin ainakaan vuokra-asukkaiden keskuudessa, sillä melko tuoreen selvityksen mukaan heistä suurin osa haluaa asua kerrostalossa ja keskellä kaupunkia. Pari vuotta sitten todella julkaistiin tällainen selvitys, ja siinä kysyttiin vuokralaisten näkemyksiä, ja 75 prosenttia halusi asua juuri kerrostalossa. Eräs keskeinen asia, mitä vuokra-asujat myös haluavat, on se, että vuokrat ovat kohtuullisia. Eli ollaan valmiita tinkimään jopa asunnon tasosta, kunhan vain vuokra on kohtuullinen, jotta muuhunkin elämiseen jää rahaa.

Arvoisa puhemies! Erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla väestösuojien rakentaminen on kallista. On arvioitu, että ne nostavat rakentamiskustannuksia 3-5 prosenttia. Eräät asiantuntijat ovat kritisoineet näiden väestösuojien tarpeellisuutta, kun ajatellaan nykymaailman uhkakuvia. Perinteisesti on ajateltu, että sodan aikaan tarvitaan pommisuojia, mikäli oletetaan, että sotaa käydään 40-luvun tyylillä. Mutta nykyään käytetään ohjuksia ja täsmäpommeja, ja monesti iskut kohdistetaan muuhun kuin asuntokantaan, esimerkiksi sähkömuuntamoihin, jolloin pystytään halvaannuttamaan yhteiskunta aika nopeasti.

Tästä huolimatta meillä edelleen rakennetaan näitä väestösuojia, ja niiden kustannukset ovat korkeita. Väestösuojia monesti käytetään tarvikevarastoina, ja se tarkoittaa sitä, että saattaa mennä pari kolmekin päivää, ennen kuin ne saadaan raivattua tyhjiksi, jos jotakin todella tapahtuu.

Melkeinpä suurimmat uhat nykyaikana ovat myrkkyonnettomuudet, jolloin tulee myrkkykaasuja ympäristöön, tai sitten mahdollisesti säteilyonnettomuudet, jolloin siellä perinteisessä väestösuojassa pitäisi olla välittömästi, ja se tarkoittaa sitä, että nykyajan uhat ovat sen tyyppisiä, että nämä perinteiset väestösuojat eivät turvaa, vaan että ihmiset ovat paremmassa turvassa omassa kodissaan. Eli näitä väestösuojien rakentamisvelvoitteita tulisi ehdottomasti pienentää siitä, mitä ne tällä hetkellä ovat.

Arvoisa puhemies! Lukuisat asumisoikeusasuntojen asukkaat ovat olleet minuun yhteydessä ja toivoneet, että perussuomalaiset ottaisivat esille asumisoikeusasukkaiden heikon tilanteen tässä omassa asumisessaan. Heillä ei ole riittävästi vaikutusmahdollisuuksia, ja he ovat halunneet, että meidän lainsäädäntöä muutetaan sillä tavalla, että asumisoikeusasukkaat pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan omien asuntojensa tilanteeseen, niin että heillä olisi mahdollisuus vaatia esimerkiksi erityistilintarkastuksia, jos epäilevät, että ei asianmukaisesti ole hallintoa hoidettu. Toivoisin, että hallitus kiinnittäisi huomiota näihin asumisoikeusasukkaiden toiveisiin ja heidän vaikutusmahdollisuuksiaan lisättäisiin.

Nykysysteemissä täysin ilman merkitystä on noin 200 000 kansalaisen ääntä. Uudistuksen jälkeen edelleen noin 100 000 ääntä kansalaisilta menee Kankkulan kaivoon, niillä ei ole mitään merkitystä. Järjestelmä korjauksen jälkeen ei ole oikeudenmukainen.

Nyt viime aikoina olemme paljon saaneet seurata Italian vaaleja. Siellä pohjoinen Lombardia ja eteläinen Sisilia ovat merkittävässä roolissa heidän systeeminsä mukaan. Niinpä eräs herra Berlusconi on keksinyt sellaisen vaalikeinon, jolla hän parantaa asemiaan: hän on lähettänyt jopa kirjeitä kansalaisille, että haluavatko he kiinteistöveron palautuksen pankkitililleen vai postiosoitteeseensa. Siinä mielessä isolla rahalla (Puhemies koputtaa) on jälleen tässä systeemissä liian suuri merkitys. (Puhemies: Nyt taitaa olla minuutti täynnä!) Toivoisin, että Suomessa olisi parempi systeemi kuin Italiassa.

Arvoisa puhemies! Pienissä vaalipiireissä tämä piilevä äänikynnys on noussut jopa pitkälle yli 10 prosentin, ja se on tunnustettu epäkohta, ja sitä nytten hieman yritetään parantaa tällä uudistuksella. Kaikki muistamme eduskuntavaalit 2007, jolloin vihreiden Tarja Cronberg sai liki 8 000 ääntä eikä tullut valituksi Pohjois-Karjalan vaalipiiristä. Kaikki vihreiden äänet menivät hukkaan näissä eduskuntavaaleissa kyseisessä vaalipiirissä. Näin tapahtuu myös muille puolueille riippuen vähän siitä, missä on enemmän suosiota ja missä vähemmän suosiota. Joka tapauksessa ennen tätä uudistusta Suomessa on mennyt hukkaan 209 000 ääntä eduskuntavaaleissa. Niillä äänillä ei ole ollut minkäänlaista merkitystä, ja äänestäjien kannalta on todella valitettavaa, että jos on tietyn puolueen kannattajia paljon jossakin vaalipiirissä ja sitten he tietävät etukäteen, että on riskinä, että heidän puolueestaan kukaan ei tule valituksi, niin he saattavat helposti jäädä kotiin ja ajatella, että ei sillä minun äänelläni ole mitään merkitystä.

Arvoisa puhemies! Vaalilakia yritettiin uudistaa jossain vaiheessa myös siten, että oltaisiin otettu käyttöön tasausjärjestelmä valtakunnallisesti. Itse olisin ollut tämän mallin kannalla, koska se olisi ollut kaikkein oikeudenmukaisin järjestelmä, vaikkakin se edellytti hieman monimutkaisempia laskutoimituksia kuin tämä meidän nykyinen järjestelmämme. On todella ikävää, että tasausjärjestelmää ei otettu käyttöön, mutta ilmeisesti eräissä puolueissa laskettiin kylmästi, että ne tulevat menettämään muutamia kansanedustajapaikkoja, ja sen takia ei sitten siihen järjestelmään ollut haluja siirtyä.

Joka tapauksessa tämä muutos antaa nyt paremman aseman noin 100 000 äänestäjälle, mikäli meidän äänestysprosentit säilyvät ennallaan, etteivät ne jatkuvasti jatka tätä laskusuuntausta, mikä on ollut nytten viimeisten vuosien aikana trendinä. Loppujen lopuksi aika tulee näyttämään sitten, kuka tässä uudistuksessa eniten häviää ja kuka voittaa.

Edelleen on pelättävissä, että kampanjakustannukset kasvavat entisestään, mikä on harmillista, sillä meillä ei ole kovin montaa puoluetta tässä eduskunnassa, joita esimerkiksi elinkeinoelämä tukee suurilla lahjoituksilla. Tietenkin niiden puolueitten kannalta uudistus on aina hyvä, kun he tietävät, että heillä ovat nämä vakituiset rahoittajat turvaamassa jokaisen kampanjan kustannuksia, niin että voivat sitten näyttävästi mainostaa puoluetta ja ehdokkaitaan, ja sillä tavalla he vahvistavat omaa tunnettavuuttaan ja pärjäämistään vaaleissa.

Mutta tavallisille ihmisille ja puolueille, joilla ei ole näitä vaalirahoittajia taustalla, suuret kampanjakustannukset ovat selkeä heikennys. Kun ajatellaan, että nämä vaalipiirit kasvavat ja sitten joudutaan todella liikkumaan suurilla alueilla ja samaten mainostamaan lukuisissa medioissa, jotta voidaan saada edes hieman näkyvyyttä, niin siinä mielessä pienellä rahalla ei kovin moni edustaja tänne eduskuntaan tule nousemaan, vaan tämä uudistus suosii jälleen kerran suuren rahan puolestapuhujia.