Kestävän kehityksen saavuttaminen, mihin meillä voi parhaimmillaankin olla vain muutama vuosikymmen, on ainoa keino turvata inhimillisen elämän mahdollisuudet maapallon edelleen kasvavalle väestölle. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on suurin mutta ei ainoa tähän liittyvä jättiläishaaste. Jos siihen ei kyetä, tulevat kaikki ne laajaan turvallisuuteen kohdistuvat uhat, joita jo edellisissä selonteoissa on käsitelty, edelleen kärjistymään ja viime kädessä realisoitumaan myös sotilaallisina uhkina.

Kestävän kehityksen ja turvallisuuden yhteys on ilmeinen, kuten myös demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion merkitys niiden perustana. Elämme siis sellaisessa maailmassa, jota emme historiasta tunne, ja sen vuoksi historialliset kokemukset turvallisuuden vahvistamisesta perinteisen voimapolitiikan keinoin voivat johtaa kohtalokkaisiin virhepäätelmiin. Samalla on kuitenkin tunnistettava, että maailmassa on edelleen vanhentuneeseen voimapolitiikkaan uskovia toimijoita, joiden virheiden ennalta torjumiseen on myös varauduttava. Siksi selonteossa lähdetään siitä, että vahva sitoutuminen eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön on turvallisuuspolitiikan perusta ja että laaja-alainen ulkopoliittinen keinovalikoima on tarpeen varmistamaan Suomen vaikutusmahdollisuudet. Oleellista on, ettei turvallisuuspolitiikka ole vain turvallisuusuhkien ennakointia ja torjuntaa vaan myös aktiivista turvallisuuden rakentamista yhteistyössä lähialueilla, Euroopassa ja globaalisti.

Euroopan unioni on hyvinvoinnin ja vakauden perusta maanosassaan. Suomelle EU on perustavaa laatua oleva arvovalinta, jolla on vahva turvallisuuspoliittinen ulottuvuus. On etujemme mukaista kaikin tavoin edistää EU:n kansainvälisen toimintakyvyn ja aseman vahvistamista sekä EU:n yhtenäisyyttä. Yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tulee vahvistaa strategista lähestymistapaa. Olemme sitoutuneet EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen. Vaikka Euroopan turvallisuus on hyvä, on lähiympäristössä epävakaustekijöitä. EU:n laajentuminen on tästäkin syystä perusteltua.

Suomen lähiympäristö on vakaa. Alueellinen yhteistyö vahvistaa tätä vakautta ja edistää myös vastaamista laajan turvallisuuden haasteisiin.

Pohjoismainen yhteistyö ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on noussut entistä keskeisempään asemaan. Pohjoismaat ovat Suomelle monin tavoin luonteva viiteryhmä, ja Suomi on selonteossa sitoutunut yhteistyön kehittämiseen. Tämä yhteistyö edistää alueemme vakautta ja turvallisuutta, antaa Pohjoismaille parempia mahdollisuuksia osallistua kansainvälisten ongelmien ratkaisuun. Yhteistyötä vahvistaa Pohjoismaiden välinen solidaarisuusjulistus avusta luonnonkatastrofeissa ja terrori-iskuissa. Yhteistyön voimana on hyötyjen etsiminen tekemisen kautta. Se ei perustu institutionaalisiin rakenteisiin. Lähtökohtana ovat joustavuus ja pragmaattisuus.

Laaja-alainen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on keskeistä myös meidän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassamme. Kokonaisvaltaisuus sekä siviili- ja sotilaallisen toiminnan täydentävyys ovat keskeisiä. Kriisinhallintatehtävien vaativuus lisääntyy. Kriisinhallintaan osallistuminen on keino vastata turvallisuushaasteisiin, kantaa vastuuta, kohottaa maamme kansainvälistä painoarvoa ja kehittää omaa turvallisuuttamme ja osaamistamme. Kriisinhallintaan osallistuminen tapahtuu aina ulkopoliittisen harkinnan pohjalta. Kriisien kokonaisvaltainen hallinta edellyttää toimien jatkumoa muun muassa kriisien ennaltaehkäisystä, rauhanvälityksestä ja sellaisista kriisinhallintatoimista, jotka luovat edellytykset jatkokehitykselle.

Muuttuvassa toimintaympäristössä aktiivinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on Suomen etujen mukaista. Sitä ovat leimanneet avoimuus, kansainvälinen vastuunkanto ja rakentava linja, ja tästä on syytä pitää kiinni myös jatkossa.

Muutaman erityiskysymyksen osalta on todettava, että hallitusohjelmalinjaukset ovat lähtökohtana olleet tällekin selonteolle, mitä tulee meidän suhteisiimme ja yhteistyöhön Naton ja Nato-kumppanuuden osalta. Tämä yhteistyö ei vie meitä yhtään lähemmäksi Nato-jäsenyyttä, oli sitten niin, että jotkut sitä haluaisivat tai toiset sitä pelkäisivät. Ihan tukevasti meidän omissa käsissämme on tätä koskeva mahdollinen päätöksenteko. Meillä ei ole mitään tähän liittyviä tarpeita, eikä Islannin ilmatilassa harjoitteleminen tätä myöskään muuta. Osallistuminen Islannin ilmavalvontaan on Naton tehtävä. Tämänhän teki muuten Naton pääsihteerikin täällä hyvin selväksi: ei ole kysymys tästä tehtävästä.

Tämä tulee ihan lähiaikoina eduskunnan laajaan käsittelyyn ja keskusteluun, selvittelyyn, mistä on kysymys, mutta itse näen sen tärkeänä osana tämän selonteon keskeistä linjausta pohjoismaisen yhteistyön lisäämisestä ja tiivistämisestä, joka ei tähtää mihinkään uusiin sopimusjärjestelyihin, vaan hyvin käytännönläheisesti pyrkii lisäämään kustannustehokkuutta, yhteistyövalmiuksia niin koulutuksessa, harjoituksissa, valvontatehtävissä, kriisinhallinnassa ja hankinnoissa. Ja tämä on kaikki sellaista, jolla on varmasti, näin toivon, myös täällä salissa erittäin vahva tuki.

Muutama ihan erityiskysymys Malista, edustaja Soini kysyi. Kaikki Euroopan unionin toimenpiteet ja sen jäsenvaltioiden toimenpiteet perustuvat YK:n turvallisuusneuvoston päätökseen Malista, jossa annetaan täysi tuki Afrikan unionin ja Ecowasin tulevalle missiolle Malissa, ja sitä varten on EU tehnyt neuvostossa omat päätöksensä, jossa se valmistautuu tähän missioon tavoitteenaan nimenomaan tukea ja kouluttaa Afrikan unionin ja sen jäsenvaltioiden kykyä vastata tähän hyvin vakavaan, meidänkin turvallisuuteemme heijastuvaan haasteeseen.

Se on tietysti toinen asia, jos jotkut toivovat jotain toista lopputulosta siitä, se on sitten taas sisältökysymys. Ja kyllähän tästä Nato-asiastakin voidaan keskustella ja pitääkin keskustella, mutta on tietysti vähän eri asia, puhunko tuolta paikalta [osoittaa kansanedustajien paikkoja] vai tältä paikalta. Mielelläni tuolta paikalta kävisin keskustelua edustaja Kanervan kanssa, jopa ehkä hyvin yksityiskohtaisesti kävisin läpi, miksi hänen mielipiteensä minun mielestäni ovat vääriä ja perusteettomia, mutta tällä paikalla me kaikki olemme täällä tätä hallituksen linjaa ja hallituksen politiikkaa esittelemässä. Tahdon kuitenkin muistuttaa tästä keskustelusta huolimatta: ei se niin vaikeaa ole. Me pystyimme hallitusneuvotteluissa kahdessa vuorokaudessa sopimaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevasta osiosta, mutta kaikki muu vei sitten kuusi viikkoa. Ja kun me olemme tätä selontekoa valmistelleet, niin ei meillä ollut minkäänlaisia ongelmia ja vaikeuksia löytää tätä yhteistä linjaa. Että ehkä ei nyt kannata kuitenkaan ylikorostaa näitä erilaisia näkemyksiä.

Vielä ehkä kuitenkin edustaja Gestriniä muistuttaisin, että näitä ei-Nato-maita on EU:ssa kuusi kappaletta. Ehkä yhtä oleellista on myöskin, että Natossa on kuusi ei-EU-maata mukana, ja tämäkin on siinä yhtälössä aina sitten pohdittava ja muistettava. Mutta oleellista on se, että me olemme nyt toivon mukaan tänä vuonna ottamassa uusia merkittäviä askeleita myöskin Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä. Se on nostettu pääaiheeksi joulukuun Eurooppa-neuvoston valmisteluissa, ja siinä on tapahtumassa asioita. Ei se tule korvaamaan Nato-maiden mielestä, ei varmaan meidänkään mielestämme, Natoa, mutta se tulee merkittävästi kuitenkin vahvistamaan - tähän me ainakin haluamme pyrkiä - Euroopan kykyä vastata erilaisiin turvallisuuspoliittisiin haasteisiin kaikilla sen käytössä olevilla välineistöillä.

Tietysti joka tapauksessa edustustoverkostohan elää aina. Maailma muuttuu, painopisteet, tarpeet muuttuvat, ja meillä on, niin pitkälle kuin on mahdollista, toki hyvin joustavat menettelyt olemassa. Ulkoministeriöhän perustuu siihen, että meidän virkamiehillämme on siirtymisvelvollisuus, ja henkilöstön osalta tämä on järjestettävissä. Kiinteistöt ovat sitten tietysti joskus vähän hankalampi asia, ja on tietysti totta, että kiinteistöpolitiikka ei saisi ohjata ulkopoliittisia ratkaisuja, mutta kyllä silläkin on vaikutusta. Kaikki tietävät tämän esimerkin Pakistanin Islamabadin lähetystön sulkemisesta, jossa nimenomaan turvallisuusvaatimusten aiheuttamat kustannukset olisivat nousseet niin suuriksi, että meidän oli pakko tässä maailman suurimmassa muslimivaltiossa sulkea lähetystö. Ei mikään poliittisesti viisas ratkaisu, mutta kuitenkin väistämätön.

Aivan oikein täällä on kiinnitetty huomiota siihen, mitä mahdollisuuksia yhteistyö muiden maiden kanssa ja nimenomaan Pohjoismaiden kanssa tuo. Siihen olemme voimakkaasti satsanneet. Meillä on vahva poliittinen tahto Pohjoismaiden kesken tätä lähetystöyhteistyötä lisätä, mutta se tulee tuottamaan tuloksia vasta ehkä viiden vuoden aikavälillä ja siitä eteenpäin, koska yksittäisiä ratkaisuja tehtäessä ollaan yleensä aina myöhässä. Nyt on valitettavasti niin, että ne ratkaisut, mitä me olemme Pohjoismaiden kesken tässä viime kuukausinakin keskustelleet ja sopineet, ovat olleet sellaisia, että muut Pohjoismaat ovat päättäneet ja voineet laajentaa verkostoaan ja silloin ne ovat sopineet siitä, että menevät yhdessä johonkin paikkaan. Me olemme pystyneet varaamaan vain ikään kuin mahdollisuuden huoneen lähettää sitten myöskin oma edustajamme. Näin Burma-Myanmarissa.

Kyllä itse luotan siihen, että pidemmällä aikavälillä tästä saadaan toki konkreettisia etuja ja hyötyjä, mutta tilanne on todella niin meidän poliittisen edustautumisen ja vaikuttamisen, kansalaisten palvelun kuin myöskin taloudellisten ja kaupallisten suhteiden edistämisen ja kehittämisen kannalta hankala. Mitä pienempi meidän verkostomme on, sitä vähäisempiä kaikki nämä palvelumahdollisuudet ja vaikuttamismahdollisuudet silloin ovat.

Toki me kansalaispalvelujen osalta pyrimme, kun edustaja Thors kysyi, valmistelemaan sellaista lakimuutosta, joka tässä suhteessa toisi vähän helpotusta ja parannusta, ja toki yhteistyötä muidenkin kuin Pohjoismaiden kanssa on voitu tässä lisätä. Mainitsen vain esimerkkinä, että meillä on sovittu vaihdosta kuuden kuukauden ajaksi. Meillä on diplomaatti Tbilisissä Georgiassa, ja juuri nyt, kun siellä on ollut hyvin ratkaisevat vaalit ja muutos, se on osoittautunut erittäin arvokkaaksi sen suoran raportoinnin kautta, mitä olemme saaneet. Mutta tämäkin muutaman kuukauden kuluttua tulee valitettavasti päättymään.

Elikkä tulevaisuuden avaimet tässä ovat täysin eduskunnan ja tehtävien talouspoliittisten päätösten ja linjausten varassa ja käsissä. Meidän näkemyksemme ovat tulleet ja tulevat valmisteluissa aina hyvin vahvasti esille, mutta ratkaisut, sen jälkeen kun ne on hallituksessa tehty, me joudumme myöskin toteuttamaan.

Tämä pohjoismainen yhteistyö tietysti perustuu siihen, että meillä kaikilla on aivan samanlaiset paineet ja tarpeet kustannustehokkuuden lisäämiseen, eli kaikki ovat tästä hyötyjiä. Meillä on hyvin monia muotoja. Kaikki tosin eivät aina tuo säästöjä. Ehkä meidän eräänlainen pohjoismainen lippulaivamme on Berliinin-lähetystö, jossa meillä on kaikilla viidellä tilat, mutta se ratkaisu tuli varmasti kalliimmaksi kuin meidän yhden lähetystön pitäminen. Mutta sitten vastaavasti meillä on erittäin paljon paikkoja, joissa toimimme samoissa tiloissa, käytämme samoja palveluita, kiinteistöpalveluita ja muita, ja se tuottaa tietysti ihan konkreettista kustannussäästöä.

Mutta se, mihinkä on vielä seuraava askel, on, voisiko meillä olla kokonaan ikään kuin yhteisiä lähetystöjä. Meillä on jo sopimus yhteisestä raportoinnista, ja meillä on myös esimerkkejä paikoista, joissa esimerkiksi joku ruotsalainen diplomaatti on ollut sijoitettuna Suomen lähetystöön, niin kuin Tunisiassa, ja meillä on myöskin vastaavasti ollut ratkaisuja, joissa suomalaisdiplomaatti on voinut olla toisen Pohjoismaan lähetystössä.

Elikkä näitä mahdollisuuksia on, mutta niitä tuloksia tuotetaan pitkällä aikavälillä, ja toistan, että ne eivät näitä akuutteja säästöpaineita tule kuitenkaan ratkaisemaan.

Puhemies Eero Heinäluoma: Sitten mentäisiin tähän jo kertaalleen luvattuun kehitysyhteistyötä koskevaan keskusteluosaan. Oliko tähän halua osallistua? Oliko edustaja Pekkarisella myös tähän kehitysyhteistyöhön? (Mauri Pekkarinen: Ei, se oli edelliseen!) - Edelliseen, ministeri Stubbille? Edustaja Pekkarinen, olkaa hyvä!

Kriisinhallinta muutoin aina - muistutan eduskuntaa siitä - budjetoidaan sillä tavoin, että jos tulee kriisinhallintatehtäviä, jotka päätetään aina ulkopoliittisen ja turvallisuuspoliittisen harkinnan mukaan, onko Suomen näihin osallistuttava vai ei, niin niistä tehdään erilliset päätökset, jotka tuodaan sitten eduskunnan kautta vahvistettaviksi. Silloin kun näitä tulee kesken budjettivuotta, niin nämä rahoitetaan sitten lisäbudjetista. Budjettiin voidaan merkitä ainoastaan ne kriisinhallintatehtävät, joista on olemassa päätökset ja jotka ovat käynnissä. Mutta meillä on aikaisemmin ollut jo parinkymmenen vuoden ajan sellainen yleinen periaatteellinen näkemys, että Suomesta voi enimmillään noin 1 000 sotilasta olla samanaikaisesti erilaisissa kriisinhallintatehtävissä.

Tällä hetkellähän me olemme olleet jo pitkään huomattavasti tämän alapuolella. Vaikka nyt olemme ensinnäkin palanneet Unifiliin ja tulemme myöskin lisäämään siellä johtovastuun ottamisen kautta panostamme, niin edelleenkin tässä mielessä, lainausmerkeissä, meillä on kapasiteettia ja osaamista, jota voidaan tarvittaessa osoittaa kriisinhallintatehtäviin. Mutta tietysti sitten se harkinta on aina tapauskohtaista poliittista harkintaa, ja siinä samassa yhteydessä sitten myöskin se rahoitusharkinta tehdään. Tämä vain ihan muistutuksena, että millä lailla näitä budjettiteknisesti käsitellään. Kokonaisuudessaan tietysti kriisinhallintakysymyksiin palataan, kun me tällä viikolla saamme valmiiksi eduskuntaan toimitettavaksi turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon.

Meidän vahvuuksiamme ovat johdonmukainen sitoutuminen kansainvälisen oikeusjärjestelmän kehittämiseen, ihmisoikeuksiin, demokratiaan - ja naisten aseman vahvistamiseen; tätä ei voi mielestäni liiaksi korostaa. Se on myöskin meidän tärkeimpiä ohjelmia, ohjelmakysymyksiä. Jos me tulemme turvallisuusneuvostoon, siellä myöskin edesautetaan päätöslauselman 1325 toteuttamista: naisista sodissa ja konflikteissa, rauhanvälitysprosesseissa. Rauhanvälitys on sitten se meidän toinen painopisteemme ja vahvuutemme.

Juuri naisten aseman vahvistaminen, heidän koulunkäyntioikeuksiensa turvaaminen, kaikille, heidän täysimääräinen yhteiskunnallinen osallistumisensa, heidän taloudellinen osallistumisensa on kaikki sellaista, joka muodostaa oikeastaan avaimen kaikkeen, mitä me maailmassa tavoittelemme, oli sitten kysymys kehityksestä, ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, demokratiasta, konfliktien ehkäisemisestä ja konfliktien ratkaisemisesta, ja myöskin väestönkasvun osalta. Suoraan sanoen kavahdan vähän niin sanotusti erityisiä suoria toimia. Ne maat, jotka ovat tällaisia tehneet, ovat joutuneet ehkä perustelluistakin syistä kritiikin kohteeksi.

Mutta nimenomaan tyttöjen koulutus on ehdottomasti kaikista tehokkain keino vaikuttaa myöskin väestönkasvuun hillitsevästi. Me olemme onneksi pahimman kasvuvaiheen ohittaneet. Kasvukerroin on taittunut. Mutta se jatkuu kuitenkin niin, että nykyisestä 7 miljardista päädytään 9-10 miljardiin ennen kuin kasvu tasaantuu.

Meillä on sitten joitakin, jos en sano nyt heikkouksia, mutta pooleja, joissa me olemme puolustuskannalla. Kieltämättä ei ole hyvä asia, ettemme ole kyenneet nostamaan kehitysyhteistyötämme siinä tahdissa kuin aikaisemmat sitoumuksemme ja suunnitelmamme ovat edellyttäneet. Mutta emme ole myöskään sitä leikkaamassa, tämäkin on kyllä pantu merkille.

Tietynlainen heikkous on se, että me joudumme karsimaan myöskin ulkomaanedustuksen voimavaroja. Olemme sulkeneet viisi lähetystöpistettä ja joudumme näillä budjettiraameilla vielä ehkä kymmenkunta lisää sulkemaan. Tämä ei ole ongelma niinkään turvaneuvostokampanjan kannalta, mutta se on ongelma kyllä Suomen edunvalvonnan kannalta, suomalaisten palvelujen kannalta, niin kansalaisten kuin elinkeinoelämänkin tarvitsemien palvelujen kannalta, jotka suuntautuvat yhä laajemmalle maailmaan. Me koetamme tietysti näitä vahinkoja lievittää sillä, että pystymme tehostamaan yhteistyötä ennen kaikkea Pohjoismaiden kanssa, mutta se on vain osaratkaisu, ja toivottavasti emme kuitenkaan joudu pitkään jatkamaan tällä linjalla.

Kaiken kaikkiaan mahdollisuutemme toimia aktiivisesti ja suuntaa näyttävästi kansainvälisessä yhteistyössä myös turvaneuvoston jäsenenä ovat hyvät. Haluan kiittää myöskin edustajia ja eduskuntaa siitä, että meillä on ollut Suomessa erittäin laaja ja yhtenäinen tuki tälle meidän kampanjallemme. Edustajat, puhemies, valiokunnat ovat monin tavoin myöskin osallistuneet tähän, ja tämä ymmärretään, että tämä on meille myöskin tärkeä asia, ei siksi, että me haluamme nyt erityisesti Suomen lippua pitää esillä, vaan siksi, että me uskomme, että suomalaisilla on annettavaa.

On myöskin totta, että meillä on paljon annettavaa ja pitäisi olla enemmänkin annettavaa kriisinhallintatehtävissä. Suomalaisten osallistuminen on ollut välillä huomattavan alhaisella tasolla. Nyt kun olemme palanneet Libanoniin, se on taaskin nousussa, ja toivottavasti me voimme vielä vahvistaa panostamme Libanonissa, koska kun siellä viikko sitten kävin, sain jälleen kerran erittäin vahvan tuntuman siihen, miten korkealle sitä suomalaista osaamista tällaisissa tehtävissä arvostetaan niin poliittisten johtajien taholla kuin paikallisten asukkaidenkin taholla. Olisi minusta väärin, että me emme pystyisi antamaan tätä osaamistamme rauhan ja vakauden käyttöön siellä, missä sitä tarvitaan.

Kun sanoin kavahtavani näitä suoria toimenpiteitä, niin lähinnä olivat kyllä mielessäni tällaiset äärimmäiset pakkosterilisaatiot ja muut, joista meillä on esimerkkejä maailmalta ja joita tuskin tietenkään edustaja tarkoitti.

Samanaikaisesti korostan ja alleviivaan sitä, että vaikka me nyt kuinka saarnaisimme siitä, että väestönkasvu on pahasta ja siitä on kustannuksia, niin paljon paljon tehokkaampaa on pitää käytännössä huoli siitä, että kaikki tytöt pääsevät kouluun, että heillä on kaikilla tiedot käytettävissään, koska oli hallituksen politiikka mikä tahansa - sen me muuten olemme nähneet Suomessakin - joka tapauksessa se vaikuttaa siihen, että väestönkasvu tehokkaasti tasaantuu. Näin me olemme nähneet erittäin monissa maissa. Toki tämän lisäksi me tuemme YK:n väestöohjelmaa ja tuemme monia erityisiä projekteja. Mutta haluan vain korostaa sitä, että se kaikista tärkein keino, jolla me vaikutamme myös kaikkeen muuhun yhteiskunnalliseen kehitykseen toivomallamme tavalla, on juuri naisten oikeuksien ja aseman vahvistaminen.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi: Onko edustaja Kiurulla vielä tähän samaan teemaan kysymys? - No niin, antaapa tulla!