On muistettava, että kestävä kehitys on myös turvallisuuskysymys. Luonnonvarojen käyttöön liittyy usein myös konfliktien mahdollisuus jännitteiden kärjistyessä. Meidän kärkihankkeemme liittyvät vesivarojen hallintaan, bkt:tä täydentäviin indikaattoreiden ja mittareiden kehittämiseen. Voi sanoa, että Suomi on ollut monessa mielessä edelläkävijä. Ja meille antaa puhevaltaa myös se, että pohjoismaista mallia toteuttavana hyvinvointivaltiona meillä on ollut aivan keskeinen ansio naisten oikeuksien ja aseman vahvistamisessa. Naiset ovat edelleen monissa maissa aliarvostettu ja alikäytetty voimavara, jota ilman me emme tule saavuttamaan kestävää kehitystä. Siksi tämäkin on Suomen keskeisiä painopisteitä.

Puhemies Eero Heinäluoma: Ministeri Hautala, 3 minuuttia puhuja-aitiosta.

Muutoin pyydän kiittää tästä keskustelusta, jonka tulkitsen sillä tavoin, että meillä on eduskunnan täysi tuki valmistautuessamme Rio+20-kokoukseen. Me tavoittelemme sieltä kunnianhimoisia, tärkeitä, sitovia päätöksiä. Mutta se on myöskin tehtävä tietoisena siitä, että vaikka olisimme, aiheellisestikin, ylpeitä monista saavutuksistamme ja esikuva-asemastamme, niin myös ne päätökset ja kestävän kehityksen toteuttaminen tulevat edellyttämään myös meiltä pitkälle meneviä elämäntapa- ja tuotantomuutoksia, joihinka meidän täytyy olla valmiita.

Ne asiat, joihin valiokunnan mietinnössä on kiinnitetty huomiota, ovat keskeisiä, muun muassa poliittisen prosessin ja sovintoprosessien keskeisyys ja tavoiteltavuus. Toiseksi myös se painotus, joka mietinnössäkin näkyy naisten aseman ja oikeuksien vahvistamisesta ja varmistamisesta, joka on meidän aivan keskeinen painopistetyömme sekä kriisinhallinnassa että kehitysyhteistyössä niin Afganistanissa kuin muuallakin, on erittäin tervetullut. Tämä on asia, jossa me olemme myös tämän selonteon antamisen jälkeen kyenneet toimimaan eri yhteyksissä, Afganistanin tilannetta käsittelevässä Bonnin kokouksessa sekä järjestämällä yhdessä Afganistanin ja Yhdysvaltain kanssa juuri naisten asemaa kriisinhallinnassa Afganistanissa koskevan yhteisen tilaisuuden ja jatkamalla sitä työtä näiden osapuolten kanssa, jossa olemme olleet tähänkin asti mukana.

Edelleen on ihan oikein korostaa kansainvälisen yhteisön ja yhteisten toimijoiden merkitystä ja vastuuta ja aivan avainroolia, joka Pakistanilla on mahdollisuuksissa rauhoittaa tai päätyä sitten vielä konfliktin jatkumiseen Afganistanissa. Mielestäni valiokunnan mietinnössä on aivan oikein painotettu kaikkia niitä isoja haasteita ja ongelmia, joita Afganistanissa on. Oikeusvaltiovaje näkyy niin korruptiona kuin huumekauppana, se näkyy vaaleissa esiintyneinä rikkeinä ja se näkyy myös vankilaoloissa tai ihmisoikeuksien toteutumisessa.

Toiseksi on aivan oikein kiinnitetty huomiota siihen, että Afganistanin talous on täysin riippuvainen kehitysyhteistyöhön osallistuvien ja kriisinhallintaan osallistuvien maiden tuesta ja panoksesta ja että Afganistanin, joka kuuluu maailman köyhimpiin maihin, saattaminen jaloilleen kestävällä tavalla tulee viemään pitkään. Sen lisäksi juuri turvallisuustilanne on tietysti se, joka nostattaa eniten huolta ja synnyttää otsikoita. On vaikea arvioida sitä yksittäisten tapausten valossa ja sen perusteella muodostaa kokonaiskuvaa, mutta on ihan selvää, että uutisointi esimerkiksi niistä muutamista räikeistä tapauksista, joihin yksittäiset Isaf-joukkoihin kuuluvat sotilaat ovat syyllistyneet, ei ainakaan luo edellytyksiä parantaa Afganistanin turvallisuustilannetta.

Valiokunnan mietinnössä on myös painotettu kysymyksiä avun perillemenosta, kehitysyhteistyön ja koko Suomen ja kansainvälisen yhteisön toimien kokonaisvaltaisesta vaikuttavuusarvioinnista. Varmaan ministeri Hautala tulee vielä näihin kysymyksiin palaamaan. Kiitän myöskin siitä, että Eupolin roolia on haluttu tukea ja korostaa, koska tämähän on se toiminto, jossa Suomen osuus on ollut suhteellisesti kaikista suurinta ja merkittävintä.

Kaiken kaikkiaan ne päätelmät ja lauselmat, joita valiokunta ehdottaa, ovat mielestäni kaikin puolin kannatettavia, erityisesti juuri tämä, että mekin haluaisimme, että me pystyisimme muuallakin kuin Afganistanissa käsittelemään kriisinhallinnan tarvetta synnyttäneitä tilanteita kattavasti kaikki osa-alueet kattaen, niin diplomatian kehityksen, rauhanvälityksen, siviilikriisinhallinnan ja sotilaallisen kriisinhallinnan kuin toiminnan vaikuttavuutta arvioiden. Tähän voisi vielä lisätä myöskin konfliktien ennaltaehkäisyyn tehtävän työn samoiten kuin konfliktien jälkeisen tilanteen seurannan ja hallinnan. Valiokunnan toivomukset siitä, millä lailla eduskuntaa jatkossa tullaan pitämään tässä päätöksenteossa mukana, ovat ilman muuta sellaisia, jotta ne tullaan ottamaan huomioon.

Joka tapauksessa tarkoituksena kaikella meidän toiminnallamme ja muunkin kansallisen yhteisön toiminnalla on antaa ja luoda mahdollisuudet siihen, että Afganistan voi tulevaisuudessa seistä omilla jaloillaan sekä turvallisuuden että talouden suhteen, mutta tämä on - sen kaikki tiedämme - työ, joka tulee jatkumaan vielä pitkään vuoden 2014 jälkeen, mutta sen muodot muuttuvat. Tässä selonteossa on kerrottu, että meidän sotilaallinen läsnäolomme tulee, samalla lailla kuin muutkin ovat jo tehneet päätöksiä, vähenemään vuoteen 2014 mennessä, joka on se päivämäärä, jolloin Afganistanin pitäisi ottaa sitten oma vastuu turvallisuudestaan. Mutta vastaavasti me lisäämme siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön panostusta, ja kokonaisuudessaan meidän panostuksemme Afganistaniin tulee näin ollen kasvamaan.

Mutta kysymys ei ole ainostaan siitä, että me olemme antamassa. Kyllä me olemme sieltä saamassa. Me olemme siellä saamassa arvokasta ja tärkeätä kokemusta, osaamista ja myöskin, jos sille haluaa antaa erityistäkin painoa, suomalaisten arvostusta kohottamassa. Minä en näe itse minkäänlaista ristiriitaa meidän omien puolustustarpeidemme ja sen järjestelyjen ja kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumisen kanssa. Tämä on nimenomaan puolustusvoimien oma näkemys asiasta. Se kokemus, jonka sekä reserviläiset että ammattisotilaat saavat osallistumisesta kriisinhallintaoperaatioihin, on arvokasta ja tärkeätä, ja sitä pyritään myös käyttämään meidän omassa puolustuksessamme täysimääräisesti hyväksi.

Mitä sitten ne seuraavat askeleet tulevat olemaan ja mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan? Totta kai kaikki pyrkivät siihen, että voitaisiin tehdä samanaikaisesti samanlaiset päätökset, ja näitä koordinoidaan ilman muuta kaikkien maiden kesken, mutta jokainen maa tietysti viime kädessä tekee itse omat päätöksensä. Me olemme nähneet, että tämä koskee niin suurempia toimijoita kuin pienempiäkin toimijoita. Me haluamme kuitenkin vähintäänkin varmistua siitä, että kaikki meidän ratkaisumme tehdään sopusoinnussa ja yhteistyössä niiden maiden kanssa, joiden kanssa olemme läheisimmässä yhteistyössä ja riippuvuudessa paikan päällä, siis Ruotsi, Saksa, ja tämä koordinaatio jatkuu. Meillä on samansuuntaiset käsitykset, mutta yksityiskohdat tulevat tästä jatkumaan. Mielelläni kertoisin lisää, mitenkä tuolla Chicagossa tullaan tätä asiaa käsittelemään, mutta tällä hetkellä valmistelut ovat niin Naton kuin muidenkin Isaf-operaatioon osallistuvien maiden koordinoinnin osalta vielä aika avoimia. Tästä voi tietysti päätellä, että se on vähän huolestuttavaakin, että näinkin tärkeissä asioissa tämän kansainvälisen yhteisön yhteistoiminta ja valmistelu eivät ole ihan riittävällä tasolla. Mutta näitä haasteita tulee kaikilta osin riittämään. Mielelläni toki näkisin, että Suomi voisi tarjota myöskin rauhanvälityspalveluja, mutta siihen vaan täytyy olla tietysti ensin kysyntää. Meillä on tietysti aina valmiudet olemassa, jos tarvitaan. Sovintoratkaisua tarvitaan.

Edustaja Haavisto kysyi, mikä näiden taleban-kosketusten kanta on. Nehän eivät ole neuvotteluja, mutta olen itse keskustellut Yhdysvaltain erikoislähettiläs Marc Grossmanin kanssa, joka on ollut itse paikalla näissä kosketuksissa, eikä niistä voi vielä tällä hetkellä sanoa - ja tämä oli hänenkin arvionsa - olivatko talebanit vain tunnustelemassa ja kokeilemassa vai olivatko he tosissaan tai kuinka edustavia he olivat. Mutta joka tapauksessa tärkeätä on, että tätäkin tietä jatketaan ja tätä yhteyttä pidetään. Meillä todellakin nämä ihmisoikeuskysymykset ja naisten asema ja oikeudet ovat kaikista keskeisimpiä. Eihän meillä ole takuita siitä, että me Suomen voimavaroin voitaisiin näitä turvata. Mutta me pyrimme siihen, että kaikissa meidän kansainvälisissä kosketuksissamme, yhteistyössämme, puheenvuoroissamme tämä tulee korostetust. Toistaiseksi esimerkiksi, mikä on tietysti tärkeätä, kaikki ne, jotka myöskin haluavat sovintoratkaisua ja neuvottelutulosta, pitävät keskeisenä asiana, josta ei voi tinkiä, Afganistanin perustuslakia ja sen naisten asemaa koskevia määräyksiä. Niistä ei ehdottomasti voi tinkiä. Meidän kannaltamme on myöskin tärkeätä, että näissä neuvotteluissa, millä taholla niitä käydäänkin, myös naiset ovat itse osallisia neuvotteluprosessissa eivätkä vain objekteja tai uhreja, niin kuin liiankin usein heidän asemansa halutaan vain nähdä.

Aikanaan meillä on ollut tällainen nyrkkisääntö, että meillä voi olla noin tuhat sotilasta ulkona samanaikaisesti. Me olemme tällä hetkellä kaukana siitä. Nyt kun palaamme Libanoniin, niin suomalaisten rauhanturvaajien määrä nousee jälleen noin 400:aan, mutta se on edelleenkin historiallisesti hyvin alhaalla, ja näin ollen minusta meidän varsinkin maana, joka haluaa päästä turvaneuvostoon ja turvaneuvostossa tehdä oman työnsä rauhan ja vakauden hyväksi, kyllä täytyy olla myöskin silloin valmis, kun sillä kerran muiden arvostamaa osaamista ja kokemusta on, olemaan myös aktiivisesti näissä operaatioissa ja tätä on tarkasteltava silloin kokonaisuutena.

Edustaja Gestrin kysyi aivan oikein näitten tiettyjen 400 afgaaninaisen tilannetta. Me olemme sekä kahdenvälisesti, mutta ennen kaikkea EU:n ja muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa, voi sanoa, lähes päivittäin reagoineet ja pyrkineet vaikuttamaan, demarshoineet, käyneet esittämässä vastalauseita, pyrkineet jopa toimittamaan joitakin erityisen uhanalaisessa asemassa olevia ihmisiä pois maasta. Näitä tapauksia on liian monia lueteltavaksi, ja monet ovat tietysti sellaisia, että niitä ei kauheasti julkisuudessa kannata korostaa, mutta ne ovat nimenomaan kuitenkin tärkeä osa sitä työtä, mitä me siellä teemme.

Lukutaito, johon kiinnitettiin huomiota, on tietysti ihan avain kaikkeen kehitykseen, ja tässä suhteessa tietysti Afganistanissa on kaikista myönteisintä kuitenkin se, millä lailla muutamassa vuodessa lasten ja nimenomaan tyttöjen koulunkäyntiä on pystytty kasvattamaan ja lisäämään, ja tämä on minusta sellainen saavutus, josta pitää pitää kiinni.

On ihan turha kuvitella, että Suomen panoksella pystyttäisiin ratkaisemaan kaikkia ongelmia, kun ei edes koko Isafin. Vaikka me voisimme johtaa Isafia, niin emme välttämättä pystyisi näitä ratkomaan. Tietysti meidän täytyy olla valmis ottamaan kantaa jokaiseen asiaan, ja huumeet on yksi tällainen. On kuitenkin muistettava, että me emme voi pyrkiä huumetuotannon lopettamiseen samalla keinoin kuin Taleban, joka aikanaan kyllä tämän vitsauksen pystyi minimoimaan. Mutta kysymys todellakaan ei ole siitä, että pitäisi näitä yksittäisiä viljelijöitä rangaista, koska siinä on kysymys heidän perustoimeentulostaan. Mutta sen sijaan suurin ongelma on se, että huumeiden kautta on monia valta-asemassa olevia ihmisiä, jotka kasvattavat omia rikkauksiaan ja valtaansa ja joidenka toimintaa katsotaan läpi sormien. Tämä on tietystikin kestämätöntä.

Mutta Suomen kannattaa keskittyä niihin asioihin, joissa meillä on erityistä osaamista, jolla me voimme tehdä jonkinlaisen vaikutuksen, ja sanoisin, että nimenomaan naisten aseman korostaminen ihan meidän oman historiamme ja esimerkkimmekin voimalla on sellainen, joka on ihan ykkösprioriteetti. Toinen voi olla juuri siviilikriisinhallinnassa poliisityöskentely. Meidän panoksemme Eupolissa on ollut keskeinen ja se tulee jatkumaan, ja silläkin on suuria vaikeuksia, mutta tulokset siitä ovat kuitenkin luettavissa myöskin näihin myönteisiin saavutuksiin, joita siellä läsnäololla on pystytty aikaansaamaan.

Puhemies Eero Heinäluoma: Ministeri Hautala, 5 minuuttia. Sopii siitä paikalta.

Itämeri on tietysti alueeltaan niitä kohteita, joissa niin sanottuun laajaan turvallisuuteen kohdistuvat haasteet ovat selvemmin esillä. Ne koskevat ympäristöä, ne koskevat rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta, ne koskevat ydinturvallisuutta jne., mutta vastaavasti meillä ei enää ole samanlaiseen perinteiseen sotilaalliseen turvallisuuteen liittyviä uhkia, ja täytyy sanoa, että en myöskään näe, että tällaiset olisivat millään tavoin lisääntymässä. Mutta tärkeätä on, että tätä yhteistyötä jatketaan.

On ollut paljon kysymyksiä siitä, onko meillä liian paljon erilaisia järjestöjä ja kokouksia. Itse en ole kokenut sitä varsinaisesti ongelmana. Esimerkiksi Itämeren maiden neuvoston yksi vahvuus on juuri se, että meidän kokouksissamme ovat myöskin alueiden edustajat mukana, ja tätä pidän tärkeänä. Ei ole kysymys vain hallitusten välisestä yhteistyöstä, vaan siitä, että alueet ja muut toimijat, kansalaisyhteiskunta, elinkeinoelämä, työmarkkinajärjestöt, kaikki ovat tässä yhteistyössä mukana mukaan lukien yliopistot ja muut tällaiset verkostot. Oma näkemykseni on, että tätä Itämeren maiden yhteistyötä täytyy edelleenkin pystyä jatkamaan ja vahvistamaan.

Yksi haaste on todellakin se, mitenkä pohjoisen ulottuvuuden käy. Se on ollut menestystarina. Minusta Suomi voi olla hyvin tyytyväinen siitä, mitä olemme aikaansaaneet, mutta juuri nyt on tärkeätä, että turvaamme pohjoisen ulottuvuuden rahoituksen, ja se on meidän keskeisiä kysymyksiämme nyt, kun EU:ssa päätetään ja valmistellaan seuraavan rahoituskauden rahoitusta. Me olemme tehneet komissiolle omat ehdotuksemme, ja me toivomme, että tämä tulee jatkoneuvotteluissa otetuksi huomioon, koska voimme vedota konkreettisesti hyviin tuloksiin, mutta myös keskeneräiseen työhön.

Sanoisin kuitenkin omasta näkökulmastani, että tässä kansainvälinen yhteistyö täällä Itämerenkin piirissä toimii vähintäänkin kohtuullisen hyvin. Kaikki ovat tämän ongelman tiedostaneet, ja mielestäni kaikki maat ovat ottaneet sen vakavasti ja ovat valmiita siinä toimimaan. Paljon on toki tehtävä. Niin kauan kuin sitä ylipäätään esiintyy, emme voi olla tyytyväisiä, mutta joka tapauksessa ongelma on kuitenkin otettu mielestäni oikealla lailla vakavasti.

Itämeri-strategian uudistaminen on todellakin vireillä. Itse asiassa komissio viime perjantaina julkaisi uuden tiedonannon strategiasta. Siinä ei välttämättä ole aikaisempaan nähden vielä mitään uutta: korostetaan niitä oikeita asioita, joita tähänkin asti. Mutta kyllä me tietysti kaikki sen hyvin tiedämme, että resursointi tulee olemaan se varsinainen kysymys, joka ratkaisee sitten myöskin sen strategian tehokkuuden. Tässä tietysti nyt käynnissä olevat neuvottelut seuraavasta rahoituskehyksestä ja siitä, mitenkä pohjoinen ulottuvuus ja muu lähialueyhteistyö tässä otetaan huomioon, tulevat olemaan ratkaisevia, ja me olemme kyllä tässä hyvin keskeisesti tämän haasteen tiedostaneet ja haluamme siihen vaikuttaa.

Sitten kysymykseen koordinaatiosta. Se on tietysti tärkeää silloin, kun on paljon toimijoita, osittain päällekkäisiä, mutta osittain eri kokoonpanoissa, jotka toimivat saman maantieteellisen alueen yhteydessä. Totta kai tulee aina sitten kysymyksiä, tehdäänkö tässä jo osittain päällekkäistä työtä ja katvealueita. Mutta se koordinaatio, joka liittyy Suomen toimintaan ja nimenomaan hallituksen vastuulla olevaan valmisteluun - väittäisin, että se kuitenkin toimii kohtuullisen hyvin. Viime kädessä itse asiassa tärkein foorumi tälle on EU-ministerivaliokunta, koska niin monet asiat, oli sitten kysymys Itämeri-strategiasta, ympäristöstä, kalastuksesta ja muista, tulevat kuitenkin myös EU-asioina esille. Uskoisin, että tämä Suomen puolelta on kunnossa, mutta minä en ole ihan varma, mitenkä muiden toimijoiden osalta on.

Sitten kysymys parlamentaarisesta osallistumisesta. Niin kuin sanottu, se on mielestäni välttämätön ja tärkeä, mutta olisin kyllä kovin varovainen lähtemään tästä aitiosta käsin sanomaan neuvoja siitä, mitenkä se pitäisi järjestää, koska kyllä tämä on parlamentaarikkojen ja parlamenttien itsensä ensisijaisesti katsottava ja harkittava. Nythän tässä on keskeisenä ollut Pohjoismaiden neuvosto, koska Pohjoismaiden neuvosto on osapuolena sitten parlamentaarikkoyhteistyössä Itämeren maiden piirissä. Se on rakenne, jonka kaikki ovat hyväksyneet. Pohjoismaiden neuvoston kautta tapahtuu myös suora yhteistyö Baltian neuvoston kanssa. Tätä tuskin haluamme sinänsä horjuttaa, koska pohjoismainen osuus tässä yhteistyössä ja yhteiset intressit ja lähtökohdat ovat niin vahvoja, että niitä ei pidä heikentää.

Mutta mitä muuta sitten voidaan tässä tehdä, joitain päällekkäisyyksiä mahdollisesti purkaa, niin kyllä me olemme tietysti vastaanottavia sille, mitä parlamentaarikkopuolelta nähdään. Korostan vielä, että tietysti tässäkin on kysymys siitä, millä lailla me haemme oikeat ja vaikuttavat yhteistyösuhteet Venäjän parlamentaarikkojen kanssa. He ovat mukana Itämeren maiden yhteistyössä, Pohjoismaiden neuvostolla on laajaa yhteistyötä, säännöllistä yhteistyötä, Luoteis-Venäjän parlamentaarikkojen kanssa jne. Mitä tahansa tehdäänkin, täytyy katsoa, että tämä yhteys säilyy ja vahvistuu.

Mutta yhtä lailla olisi kuitenkin tärkeätä, että me lähdemme liikkeelle turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kokonaisuudesta ja siltä pohjalta sitten arvioimme sitä, mitä olemme tekemässä. Tätä varten hallitusohjelmassa on lähdetty siitä, että tämä puolustusvoimauudistus tullaan käsittelemään ja esittelemään osana eduskunnalle annettavaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa, ja tämän selonteon valmistelu on käynnistynyt heti, kun hallitus aloitti työskentelynsä. Tämä aineisto tulee olemaan kevätkauden kuluessa valmiina, ja puolustusvoimauudistus tulee silloin myös kaikkine yksityiskohtineen tänne eduskuntaan keskusteltavaksi ja käsiteltäväksi.

Mutta luonnollisesti, kun käynnistimme tätä, meillä oli käytettävissämme jo turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön ja kehityksen analyysi, jotta voimme varmistua siitä, että tämä puolustusvoimauudistus myöskin perustuu siihen kokonaisnäkemykseemme koko kansainvälisen toimintaympäristön ja erilaisten laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvien uhkien tarpeista ja niihin vastaamisen tarpeista. Tämä kokonaisuus on se, jolta pohjalta tätäkin uudistusta vielä tämän kevätkauden aikana täällä eduskunnassa tullaan käsittelemään. Silloin asettuvat myöskin monet nyt vielä ehkä vähän kysymyksiä herättävät asiat mielestäni oikeaan valoon. Emme me tee tätä uudistusta suinkaan tyhjiössä, vaan me teemme sitä sellaisessa maailmassa, jossa meidän kaikissa naapurimaissamme, kumppanimaissamme ja muissa maissa ollaan tekemässä kyllä hyvin pitkälle meneviä uudistuksia puolustuksenkin osalta.

Puhemies Eero Heinäluoma: Ja nyt pyydän niitä edustajia, jotka haluavat osallistua tätä aihetta koskevaan debattiin, ilmoittautumaan nousemalla seisomaan ja painamalla V-painiketta.

Voin täysin yhtyä siihen, mitä valiokunnan mietinnössä todetaan, kun se pitää edustustojen sulkemisia merkittävinä poliittisina päätöksinä, jotka voivat aiheuttaa korvaamattomia vahinkoja Suomen ulkosuhteiden hoidolle ja Suomen talouden kasvuedellytysten edistämiselle. On ihan luonnollista, että me pyrimme tietysti minimoimaan vahingot ja käyttämään mahdollisimman paljon kotimaisten voimavarojen yhteiskäyttöä ja yhteensovittamista, ja tällöin viittaan tähän niin sanottuun Suomitalo-konseptiin, että meidän täytyy tehokkaammin saada kaikki Suomen ulkomailla erilaista intressivalvontaa suorittavia tahoja toimimaan tehokkaammin ja paremmin yhdessä, ja toisaalta niihin yhteistyömahdollisuuksiin, joita ennen kaikkea yhteistyö muiden Pohjoismaiden kanssa tuottaa.

Niin kuin jo lähetekeskustelussa totesin, olen tässä suhteessa huomattavan toiveikas verrattuna aikaisempaan tilanteeseen, koska meillä on kaikissa Pohjoismaissa samanlainen tilanne ja hyvin voimakas poliittinen tahtotila ministereiden kesken ja sillä hyvin vahva tuki Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikoilta, että me varmaan jo ensi kevään aikana voimme ilmoittaa myöskin ihan konkreettisista pidemmälle tulevaisuuteen ulottuvista hankkeista, jotka tulevat varmasti sitten minimoimaan sen meidän edustustoverkoston harventamistarpeen niin, että siitä maksimiluvusta, joka pahimmassa tapauksessa voisi olla 15, jäätäisiin vielä kohtuullisen kauas. Luonnollisestikin tätä täytyy tehdä hyvin joustavasti ja ottaen huomioon kaikki vaikutukset ja tarpeet ja myöskin sen, että viisivuotiskautenakin saattavat tarpeet ja painotukset koko ajan muuttua.

Täällä kysyttiin erikseen taloudellisten ulkosuhteiden työryhmän työn tuloksista. Sehän on ministeri Stubbin asettama ja hänen toimialaansa, mutta tiedän, että se tulee jättämään mietintönsä noin tammikuun puolivälissä. Sikäli kuin olen saanut siitä nyt informaatiota, niin uskon, että siellä tulee, ei ehkä mitään dramaattisia, mutta kuitenkin hyvin tarpeellisia ja hyödyllisiä ehdotuksia siitä, millä lailla suomalaisten yritysten yhtäältä vientiponnisteluja ja ylipäätänsä niiden kansainvälistymiskehitystä, joka on tietysti meille välttämätöntä, voitaisiin tehokkaammin edistää ja palvella, nimenomaan myöskin muiden ministeriöiden alaisuudessa olevien voimavarojen tehokkaammalla yhteiskäytöllä.

Puhemies Eero Heinäluoma: Pyydän niitä edustajia, jotka haluavat ottaa tätä asiaa koskevaan keskusteluun osaa vastauspuheenvuoroin, ilmoittautumaan nousemalla seisomaan ja painamalla V-painiketta.

Sitten rauhanvälityksenkin osalta, josta todella tänään julkistimme toimintaohjelman, meillä olisi varmaan henkisestikin tällaista tiettyä suurvaltakapasiteettia toimia, mutta se vaatisi myöskin sitten suurvallan resurssit. Mutta kyllä kaikki se kokemus ja osaaminen, joka meillä on - ja kun arvaan, että edustaja Nauclér viittasi nimenomaan myöskin osaamiseen Ahvenanmaan historiassa - on yksi näitä asioita, joita me hyvässä yhteistyössä Ahvenanmaan maakuntahallituksen kanssa olemme erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä myöskin käyttäneet esimerkkinä ja jakaneet kokemuksiamme.

Valmiuksistamme myöskin toimia tässä muuttuvassa maailmassa: siinä on sekä kielteistä kehitystä että joskus myöskin myönteisesti yllättävää, kuten on ollut arabikevät, joka on tietysti yllättänyt meidät Suomessa yhtä lailla kuin monet muutkin toimijat - mutta onneksi se ei nyt kuitenkaan Suomen osalta ole johtanut siihen, että meillä olisi ollut jotain erityistä hävettävää tai erityistä kompromettointia toiminnasta näiden kaatuneiden diktaattoreiden kanssa. Tätä samaa ei todellakaan voi sanoa kaikista EU-maista, mikä on johtanut joissain maissa myöskin sitten vaihdoksiin ja uusiin johtopäätöksiin.

Mutta niin kuin muissa yhteyksissä olen todennut, niin on kyllä valitettavaa se, että Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole parhaissa mahdollisissa kantimissa, mikä tarkoittaa sitä, että liian monet jäsenvaltiot, etenkin suuret jäsenvaltiot, aina ajattelevat hyvin kapea-alaisesti omaa välitöntä intressiään ja toimivat EU:n puitteissa vain silloin, kun he arvioivat sen omien välittömien intressiensä mukaisesti, millä on luonnollisesti se seuraus, että Euroopan unionin puhevalta ja vaikutusvalta maailmalla on paljon vähäisempi kuin sen tulisi olla ja paljon vähäisempi kuin monet toimijat myöskin Euroopan ulkopuolella toivoisivat Euroopalta.

Hyvä esimerkki on Euroopan unionin toiminta ilmastonmuutosneuvotteluissa, joissa on osoitettu kiitettävää johtajuutta, ja vaikka ihan toivottavia tuloksia ei todellakaan ole saavutettu, niin joka tapauksessa näitäkään tuloksia ei varmasti olisi ilman Euroopan unionin panostusta. Mutta samanlaista johtajuutta ja vahvaa yhdessä toimimista tarvittaisiin monilla muillakin aloilla.

Mitä sitten tulee näihin joihinkin vienti- tai kauppakysymyksiin, nehän käsitellään tapauskohtaisesti. Niissä tietysti myöskin on aina tiedossa se, mitä muut EU-maat tekevät, mutta tässäkään ei ole sillä tavoin riittävästi yhteistä linjaa, on vain viite jokaisen valtion omalle kansalliselle päätöksenteolle. Mutta itse toivon, että Suomi toimii jatkossakin sillä tavoin, että jos ja kun itse asiassa tämä demokratialiike toivottavasti etenee kaikkialla maailmassa, se ei synnyttäisi meille tulevaisuudessa kiusallisia tilanteita siinä, missä ja miten suomalaisia aseita on käytetty.